Tietoja meistä

Kennelimme on kultaistennoutajien erikoiskennel. Palvelemme koiranomistajia Jyväskylän seudulla ja pentujamme kasvaa tällä hetkellä ympäri Suomen Rovaniemeltä Helsinkiin.

Kennel perustettiin vuonna 2003 ja on kasvanut nopeasti kolmen koiran kenneliksi. Kennelin väkeen kuuluu 2 innokasta kasvattajaa ja kolme kaunista narttua.

Kennelissämme on tällä kasvanut tähän mennessä kolme kaunista pentuetta. Pentujamme kuvaillaan reippaiksi, hyvä luonteisiksi ja iloisiksi. Meidän tehtävänämme ei ole ainoastaan tuottaa pentuja, vaan parantaa (valloittaa) maailmaa lisäämällä tietoutta ihanasta rodusta ja koiran kasvatuksesta.

Asiakkaistamme pidetään huolta myös pennun luovutuksen jälkeen. Olemme taidoistamme ja kokemuksestamme ylpeitä.

Pienimuotissa kotioloissa

Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä ja tasapainoisia noutajia perheenjäseniksi sekä monipuolisiksi harrastuskavereiksi. Kasvatustyö on alkumetreillä ja harkitsen tarkkaan jokaisen astutetun yhdistelmän. Tavoitteena on kasvattaa terveitä ja rotumääritelmän mukaisia kultaisianoutajia, joiden kanssa voi harrastaa monipuolisesti. Meillä pennut kasvavat kotona muiden koirien ja perheemme keskellä. 

Miksi Kultainennoutaja?

Kultainennoutaja on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin suosittu rotu. Suomessa se on neljänneksi suosituin rotu. Kultainennoutaja on älykäs, keskikokoinen, miellyttämisenhaluinen sekä toiminnanhaluinen koira. Kultaisennoutajan ominaisuudet tekevät siitä hyvän harrastuskoiran. Alun perin se on jalostettu metsästyskoiraksi (ammutun pienriistan noutaja). Kultainennoutaja ei ole pelkkä seurakoira, vaan se kaipaa myös liikuntaa ja ohjattua toimintaa. 

Arvot-Missio-Visio

Arvot

Lähtökohtanamme on pentukeskeinen näkemys. Näemme jokaisen pennun yksilönä, joka on aktiivinen toimija sekä yksin, että ryhmässä

Missio

  • Kohdata haasteet rohkeasti
  • Tehdä pentuja, joista voi olla ylpeä
  • Jakaa tietoa ja kokemuksia koiran kasvatuksesta

Visio

Haluamme olla edelläkävijä Suomen ensimmäisenä kennelinä, jonka pentujen varhaiskasvatus perustuu pentu-behavioristiseen kasvatusteoriaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita
Käytämme evästeitä mahdollistaaksemme verkkosivustomme asianmukaisen toiminnan ja turvallisuuden sekä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen.

Edistyneet asetukset

Voit muokata evästeasetuksiasi täällä. Ota käyttöön tai poista käytöstä seuraavat kategoriat ja tallenna valintasi.